Hei, minusta on ihanaa, että löysit sivustoilleni! 

Toimin valokuvaajana Tampereella ja välillä matkustan myös Kotkaan.

Kuvausaikani täyttyvät pääosin lapsi- ja perhekuvauksista. Olen aloittanut tämän tyyppiset kuvaukset omia sisaruksiani kuvaten. Lapsirakkauteni aistivat varmasti myös lapset itse, sillä lapsikuvauksista olen saanut erityistä kiitosta. Siitä, miten hyvin saan pieniin söpöläisiin kontaktia. Mikäli jännität sitä miten lapsi osaisi olla kuvissa, se on aivan turhaa. Ei lapsen tarvitsekaan, vaan hän saa tehdä mitä haluaa: leikkiä, mököttää tai nauraa. Haluan taltioida juuri ne hetket ja eleet, joita he näyttävät aidosti. Näin saamme teille juuri heidän näköisensä kuvat, joihin on mukavaa palata kerta toisensa jälkeen.

Kuvaan mielelläni myös häitä, muotokuvia ja parejakin. Ensimmäisen minijärjestelmäkamerani hankin, kun malleilun lisäksi kiinnostuin kuvaamaan itse. Malleiluni ansiosta osaan antaa vinkit ja omakohtaista kokemusta poseerauksesta. Olen äärimmäisen kannustava kuvattavilleni ja minusta jokainen on kaunis. Vaikka kuinka olisi väitetty, että "en ole kuvauksellinen, ei minusta saa hyviä kuvia", ei ole sattunut ketään kohdalle, josta ei olisi saanut mielettömän kauniita kuvia valmiiksi.

Päätettyänne kuvauksesta olen matkalla ensihetkistä asti. Annan mielelläni vinkkejä asuista, miljööstä ja kaikissa kuvaukseen liittyvissä kysymyksissä. Kuvauksissani ei tarvitse pönöttää, vaan ohjaan ja asettelen kuvattavieni rajoja kunnioittaen. Vielä kerran mainitakseni aitouden tärkeyden kuvissani, kuvauksessa kerron vitsejä, juttelen ja teen muutenkin parhaani että saan taltioitua mahdollisimman paljon tunnetta kuviin. Minulle tärkeintä on, että pidätte kuvistanne ja saatte vastinetta omalle panoksellenne. Siksi kysyn palautetta kuvistanne, kun toimitan ne teille. Kuulen mielelläni risut ja ruusut. Palaute on lahja ja se auttaa minua ymmärtämään, miten saan tehtyä juuri teille teidän näköiset kuvat. 

Ole hyvä ja ota yhteyttä rohkeasti, mikäli vaan harkitsetkin kuvausta! Minä vastaan mielelläni.

Nähdään kuvauksissa!

-Dilan

"Tosi hyvää asiakaspalvelua ennen kuvausta, kuvauksessa sekä sen jälkeen. Vastaavat nopeasti ja kattavasti viesteihin. Dilan otti ihania kuvia lapsistamme ja jaksoi koko kuvauksen ajan innostaa heitä."

"Ensimmäistä kertaa ikinä kuvattavana ja pakko myöntää, että fiilis oli kuin peuralla ajovaloissa. Ja siltä varmasti alkuun näytinkin. Dilanille (valokuvaajalle) suuri kiitos ennen kaikkea ihan älyttömän onnistuneista hääkuvista, mutta myös rennosta ja hauskasta fiiliksestä kuvauksissa. Dilanin kameran edessä ei enää jännittänyt malleilu ja sen näkee myös kuvista. Vaimo luonnollisesti onkin maailman kaunein nainen ja todella kuvauksellinen, mutta Dilan onnistui jopa tästä jätkästä räpsäisemään ihan komeitakin kuvia! 😅 Ideoita Dilanilla riitti ja kaikkea oli hauska kokeilla. Erittäin ammattitaitoinen ja luova kuvaaja. Erityisesti vielä plussaa luontevasta kuvaustyylistä ja olemuksesta, jonka seurauksena turha kameran jännittäminen hävisi."

"Dilan saanut meidän uhmaikäisestä ujoilija tytöstä uskomattoman hienoja kuvia jo pariinkin otteeseen. Ja paljon! ❤️ Kun hyviä kuvia on paljon, tulee valinnan vaikeus ja koko galleria lähtee tilaukseen. Tämä vieläpä minikuvauksissa, joissa aikaa "lämmetä" ei ole 😍Tytön omat ilmeet ja oma luonne näkyvät kuvissa. Eri kuvakulmat tuo erilaisuutta."

"Erittäin kiva kuvaustuokio 😊 Tunti vierähti nopeasti ja lapsilla oli todella hauskaa sekä ennen kaikkea kuvista tuli upeita👌Lämmin kiitos Dilanille, suosittelen 🙏"